Pahvinen tupa ja perunaton maa.

Valokuvasarja teokseni elämänkaaresta.

Tampereella 16-18.9.2011.
(Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmaksi.)



Mältinrannassa valmiina ottamaan juhlavieraat vastaan.



Verhot tuovat kodin.



Tampereen taidemuseon edessä viihdyttämässä Backlight -valokuvafestivaalin avajaisvieraita.



Täysi tupa.



Matkalla.



Tr1:n edessä.



Pysähdyspaikka.



Kalastajan kanssa koskipuistossa.



Hämeenkadun idylli.



Sateensuojassa.



Koskipuiston auringossa.



Nuoret tulivat kylään.



Roskasta sinä olet tullut, roskaksi pitää sinuun jälleen tuleman.




Teokseni alkuperäinen idea oli yksinkertaisesti tuoda näkyväksi kaupungeissa tapahtuvaa elämää. Kaikki eivät mahdu länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan luomaan tilaan, joten heidän on keksittävä jotain muuta. Pahvi on hyvä eriste ja siitä saa melko helposti taiteltua tukevan yösijan sellaisen yönä, jolloin ei sada. Pahvilaatikosta tehty asunto ei kuitenkaan miellytä kansalaisten silmää, joten asunnot on rakennettava johonkin piiloisaan paikkaan.

Lähdin työstämään pahvista sellaista asuntoa, joka kelpaisi kenen tahansa naapuriksi. Ihmiset pysähtyivät silittämään pahvin pintaa, kävivät kylässä ja ottivat valokuvia. Tupani oli tarpeeksi kaunis tehdäkseen lämpöisen, tervetuloa toivottavan vaikutelman. Lapset leikkivät tuvassa ja saivat vanhemmatkin rentoutumaan. Tupani oli kuulemma turvallisen näköinen.

Lauantai-iltana jätin tupani hetkeksi yksin. Kun tulin takaisin pahviselle tuvalleni se oli kadonnut. Paikalle oli jäänyt vain tervetuloa -kyltti. Pahvinpaloja seuraamalla onnstuin löytämään Tupani. Kaikki vieraat eivät olleet mahtuneet sisälle. Pahvista oli revitty osia pyllynsuojiksi, jotta housut eivät kastu märällä nurmella istuessa. Loput juhlavieraat keikkuivat katon päällä.

Sunnuntaina kävin siivoamassa koskipuiston pahvinpaloista. Joku oli onnistunut heittämään pelastusrenkaankin pahvikasaan. Poimiessani palasia tajusin miksi kodittomat saattavat rakentaa suojansa piiloisaan paikaan. Ei siksi, että he häiritsisivät muiden elämää, vaan siksi että muut häiritsevät heidän elämäänsä.

Teokseni puhuu vapaan kaupunkitilan puolesta, jota pahvituvan rikkojienkin käytös edustaa. Kaikilla halukkailla on mahdollista kommunikoida kaupungin kanssa omalla tavallaan. On vain harmillista, että luovuus näkyy usein niin tutun kaavan mukaisesti erilaisena ilkivaltana.

Kahden päivän aikana tuvassani kävi vain toivottuja vieraita.

Tervetuloa kaupunkiisi.

Tervetuloa kylään.

Tupaantuliaiset huomenna klo 17.00 eteenpäin Taidekeskus Mältinrannan, Tampereen taidemuseon ja TR1 Taidehallin läheisyydessä. Tarjoan jotain pientä purtavaa, mutta omat juomat olisi hyvä ottaa mukaan. Asunnossani ei ole vettä, sähköä eikä vessaa. Onneksi lähistöllä sijaitsevista yrityksistä ja museoista löytyy kaikki tarvittava. Jos haluat jäädä yöksi suosittelen omaa makuupussia.

Tupani löytyy lauantaina ja sunnuntaina koskipuistosta, hämeensillan vierestä.

Pahvikodinrakentajan arkea.

Isäni on rakentanut omin käsin kaksi omakotitaloa ja useita muita rakennuksia. Tämä on minun ensimmäinen oma taloni. Suunittelussa paneuduin alusta asti materiaalien helppoon saatavuuteen, edullisuuteen ja rakenteiden keveyteen. Pahvin dyykkaaminen isommissa määrissä vaatii huolellisuutta, sillä usein isommat pahvilevyt litistellään pieniin keräysastioihin tai rullakoihin mahtuviksi.

Kodinkone- ja huonekaluliikkeet ovatkin isojen pahvilevyjen hankkimiseen oiva paikka. Jonkun muun sänkyä kolhuilta suojaava pahvilevy on minun tulevan taloni lattia. Jääkaapin suojapahvit saavat toimittaa oven virkaa. Paloturvallista pahvisesta talosta on vaikea tehdä, mutta koska sähköjen hankkiminen kaupunkialueella ilmaiseksi on tuskallisen vaikeaa ei siitä juurikaan tarvitse murehtia.

Taloni tulisi olla tukeva, mutta kuitenkin helposti liikuteltava. Pahvi on materiaalina yllättävän lämmin, joten tuulenkestävyys nouseekin yhdeksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Sateelta suojaaminen onnistuu parhaiten muovisella pressulla. Pressuja löytää kodinkoneliikkeiden roskakoreista melko mukavasti.

Tontin hankkiminen ei mielestäni ole kovinkaan hankalaa, sillä omistanhan minäkin oman palani julkistaa tilaa, jolloin minulla ei pitäisi olla mitään estettä myös käyttää sitä. Tulevista naapureistani en vielä tiedä, mutta toivon että en häiritse heidän elämäänsä tarpeettoman paljon omalla kodillani.




(Kuva Karoliina Paappa.)

Lisää infoa tapahtumasta http://mediapyhat.rajataide.fi/2011/09/landing-points/

Tervetuloa kylään uuteen teokseeni 16.9.2011.

Pahvinen tupa ja perunaton maa on tilaan sijoittuva teosprojekti, joka on osa Landing Points -näyttelyä.

16.9. 2011 teos on nähtävillä Backlight 11 festivaalin avajaisten yhteydessä klo 17 alkaen Taidekeskus Mältinrannan, Tampereen taidemuseon ja TR1 Taidehallin läheisyydessä.


"Teoksen lähtökohtana minulla oli kaupungeissa toimiva jatkuva muuttoliike, jossa asunnottomat ja muut tilan käyttäjät ottavat mittaa toisistaan. Helsingissä Kallion leipäjonossa pari kertaa viikossa seisovat ihmiset ärsyttävät paikallisia niin paljon, että Kallion asukkaat haluaisivat lopettaa ruuan jakelun köyhille.

Minun on vaikea ymmärtää sitä suvaitsemattomuuden määrää, jonka länsimainen rahan, statuksen ja yhteiskunnallisen aseman ympärillä pyörivä piirileikki on saanut aikaan. Meille kaikilla tulisi olla edes jonkinlainen tila, jossa voimme leikkiä kotia."





"The starting point for my work was the continuous migration happening in cities. Homeless people and other users of space are fighting for their right to be. In Helsinki, in the area called Kallio, there is a food bank where people are standing in a line a couple of times in a week waiting for food. This line of poor people is annoying the other inhabitants of Kallio so much that they would like to stop the food distribution to the poor altogether.

I find it difficult to understand the amount of intolerance that the giant play around money, status and social position has brought us in the Western countries. All of us should have even some kind of space where we could play house."


It matters less to a person where they are born than where they can live.
~ Turkish Proverb