perjantai 13. maaliskuuta 2015

Olohuonenäyttely 21.-22.3.2015

Suomalaisen mediataiteen huiput esillä Olohuonenäyttelyssä 21.-22.3.
AV-arkki ja Future Shorts Finland osallistuvat tänä keväänä ensimmäistä kertaa Olohuonenäyttelyyn! Yhteisnäytöksessä nähdään uusinta uutta ja palkittuja teoksia yhdeksältä kotimaisen mediataiteen huipputekijäiltä. Mukana ovat: Maarit Suomi-Väänänen, Sami Sänpäkkilä, Lauri Astala, Risto-Pekka Blom, Minna Rainio & Mark Roberts, Jukka Silokukunnas, Milla Moilanen, Hannaleena Hauru ja Kaisu Koski.
Olohuonenäyttely - Living Room Exhibition muuttaa tavalliset helsinkiläiskodit taidegallerioiksi 21.–22.3.2015. Tapahtuma tuo esille taidetta, jota emme normaalisti näe, paikoissa, joihin emme yleensä pääse. Se muuttaa niin makuuhuoneet, olohuoneet, kylpyhuoneet, keittiöt kuin kellaritkin kansainvälisen nykytaiteen näyttämöiksi.
AV-arkin ja Future Shorts Finlandin yhteisnäytöksessä elämää ja maailmaa tarkkaillaan monesta kulmasta ja lähtökohdasta. 90-minuuttisessa näytöksessä nähdään kaksi Tampereen Elokuvajuhlilla viime viikolla palkittua teosta: kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon voittanut, Risto-Pekka Blomin Teemapuisto sekä Hannaleena Haurun Säälistäjät, joka nappasi elokuvajuhlien erikoispalkinnon samassa sarjassa. Mukana on lisäksi joukko suomalaisen mediataiteen uraa uurtaneita huipputekijöitä. Sami Sänpäkkilältä nähdään teos Psychedelic Alphabet For The Newborn, joka on läheisen vastasyntyneelle omistettu maailmankuva kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen. Lauri Astalan Transit kuvaa New Yorkin korkeita lasipintaisia rakennuksia yöllä. Hitaisssa otoksissa kaupungin muodot ja valot heijastuvat mustaa taivasta vasten ja kamera kääntää koko kaupungin päälaelleen - suurkaupunki kuin leijailee avaruudessa ja sen horisontti on pystysuora. Sekä Sänpäkkilä että Astala ovat mukana Nykytaiteen Museo Kiasmassa juuri avautuneessa kokoelmanäyttelyssä Face to Face - Muotokuva nyt.
FUTURE SHORTS FINLAND & AV-ARKKI @ OLOHUONENÄYTTELY 2015: https://www.facebook.com/events/355837801288343/
1. Maarit Suomi-Väänänen: Minispectacles 9 x Solo, Duo, Trio, Quarter (09:00 | 2014)
2. Sami Sänpäkkilä: Psychedelic Alphabet For The Newborn (5:08 | 2013)
3. Lauri Astala: Transit (09:30 | 2014)
4. Risto-Pekka Blom: Theme Park (04:55 | 2015)
5. Minna Rainio & Mark Roberts: The Factory of the World (08:00 | 2014)
6. Jukka Silokunnas: Structural Change (01:12 | 2012)
7. Milla Moilanen: Cycle (10:00 | 2014)
8. Hannaleena Hauru: Mercy All the Way (29:59 | 2014)
9. Kaisu Koski: Not to Scale at All (10:11 | 2014)
Näytösajat:
La 21. maaliskuuta klo 14:00 / 16:30 / 19:00
Su 22. maaliskuuta klo 13:45 / 16:16
Osoite: Rauhankatu 13 A 7 (Kruununhaka), Helsinki
Näytöksen kesto: 87:55 min
VAPAA PÄÄSY!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti