tiistai 28. lokakuuta 2014

Kino Tarttila 1.11.2014

Elinkaara on esillä täällä. Tapahtuma on Future Shorts Tampereen järjestämä kotimaisen elokuvan katsaus Tarttilan vanhalla työväentalolla yhdessä Tilataidetoimiston kanssa. Iltamissa nähdään sekä lyhyttä, että pitkää kotimaista elokuvaa.


Siel on muutaki, käykää kattoon!

torstai 23. lokakuuta 2014

Mobile@fi. Galleria Ratamo, Jyväskylä. 23.10.-16.11.2014.

Näyttelyssä esillä osa valokuvasarjastani #apoorattemptfoanewmeme. Mee kattoon.



perjantai 17. lokakuuta 2014

torstai 16. lokakuuta 2014

Jyväskylän katutaidetunneli.


Jyväskylään avataan perjantaina 17.10.2014 kello 14.00 ensimmäinen graffiti- ja katutaiteelle tarkoitettu alue. Alue muodostuu kahdesta Rantaväylän pohjoisosaa alittavasta tunnelista Reivikujalla, Tuomiojärven vanhan leirintäalueen läheisyydessä.
Tunnelit on tarkoitettu sekä maalattaviksi että koettaviksi. Katutaidetunneli mahdollistaa uudenlaisen kaupunkialueen syntymisen, jossa katutaiteilijat ja urbaanista taiteesta nauttivat ihmiset voivat olla vuorovaikutuksessa.

Tunnelin seinät ovat valmiita kaupunkiin kuuluvia rakenteita, joten paikka poikkeaa paljon esimerkiksi graffiteja varten rakennetuista vaneriseinistä. Tällaisia paikkoja, joissa katutaiteilijoille annetaan luvallinen mahdollisuus muuttaa ympäristöään, on Suomessa vasta muutama. On hienoa, että Jyväskylä kulkee kehityksen kärjessä. Luvallisilla maalauspaikoilla parannetaan taiteilijoiden mahdollisuutta itseilmaisuun ja tuetaan graffiti- ja katutaiteen asemaa.

Katutaidehankkeen vetäjänä toimii taiteilija Jukka Silokunnas Taiteen edistämiskeskuksen TOI-projektista. Yhteistyössä ovat mukana Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen ELY-keskus.

Katutaidetunnelien sijainti kartalla:

Avajaispäivän ohjelma:
Avajaispuheen pitää Jukka Silokunnas klo 14.00. Puheen jälkeen seinät ovat vapaassa käytössä kaikille halukkaille.

Tunneli facebookissa.