Jyväskylän skeittihalli muuttuu urbaaniksi
tilataideteokseksi tulevana viikonloppuna kun paikalle saapuu 6
katutaiteen huippuammattilaista ja pitkänlinjan harrastajaa kautta
Suomen. Halliin maalataan hyvin suurikokoisia töitä, jotka edustavat
erilaisia katutaiteen tyylisuuntia.
Projekti on toteutettu hyvin nopealla aikataululla
Jyväskylän rullalautailijat RY:n vetämänä ja taidepuolta kuratoi
kuvataiteilija Jukka Silokunnas, jonka kutsusta taiteilijat on saatu
paikalle. Projekti on tehty hyvässä yhteistyössä Jyväskylän kaupungin
tilapalvelun ja liikuntapalveluiden kanssa.
Meillä on ilo kutsua
teidät tutustumaan valmiiseen projektiimme maanantaina 4.11.2013 klo.
11:00-12.00 Jyväskylän skeittihallille.
Teokset jäävät pysyväksi osaksi skeittihalli, joten myöhemminkin kannattaa käydä tutustumassa.